Matonpesupaikat lisäävät yhteisöllisyyttä

Lempäälässä on kahdeksan matonpesupaikkaa. Niitä on nauhataajaman keskeisillä paikoilla Lempäälässä ja Sääksjärvellä, joihin on kohtuullisen helppo pääsy. Kuljun asuinalueelta matonpesupaikkaa ei kuitenkaan enää löydy. Sulkeminen aikaisemmalta paikalta oli perusteltua, mutta uutta paikkaa ei ole vielä rakennettu tai avattu. Suunnitelmissa se toivottavasti on. Kunnassa on ollut esteettömyys ja saavutettavuus esillä useammassa puheenvuorossa ja selvityksessä viimeisen puolen vuoden aikana. Tosin sitä aikaisemminkin, mutta olisiko nyt aika ottaa tämä näkökulma huomioon myös mattojen pesupaikkojen rakentamisessa ja peruskorjauksissa, kun niiden aika tulee. Rakentamiseen tulee hiukan lisäkustannuksia, mutta sillä saavutettaisiin se etu, että pyörätuolia käyttäväkin pystyisi nauttimaan maton pesun riemusta ja pesupaikalla käytävistä keskusteluista. Monet isät ja äidit ovat liikkeellä mattorannassa lasten kanssa ja lapsetkin haluavat välillä pestä mattoa, joten matalammalla oleva allas sopisi myös heille. Kuljuun voisi tällaisen pesupaikan rakentaa vaikka Rantalan saunan maisemiin tai muuhun sopivaan paikkaan Moisionjoen yläjuoksulle Ruotasjärven maisemiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *