Perhelääkärimalli on kiinnostava ja hyvä niin

Hienoa, että useampikin puolue on kiinnostunut perhelääkärimallista ja sen sopivuudesta suomalaiseen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään. Asiasta kirjoitti muun muassa Henri Lindholm (LVS, julkaisu 25.12.). Hän oli tutustunut joidenkin puolueiden vaaliohjelmiin, mutta ei ilmeisesti Pirkanmaan Sosialidemokraattien laatimaan ohjelmaan, koska ei sitä maininnut kirjoituksessaan.

Ohjelmassamme todetaan, että perhelääkärikokeilu tulee aloittaa muutaman sotekeskuksen (sosiaali- ja terveyspalvelukeskus) alueella. Tämä kokeilu ei koskisi vain terveyspalveluita, vaan siihen kuuluisi perusterveydenhuollon lisäksi sosiaalihuollon avopalvelujen tuottaminen.

Muun muassa Norjassa, Virossa ja Iso-Britanniassa on käytössä perhelääkärimallit, jotka ovat keskenään erilaisia. Suomeen meidän tulisi kehittää omaan toimintakulttuuriimme sopiva malli.

Tärkeää on kokeilla ja tutkia olisiko näin tuotetut palvelut vaikuttavampia, helpommin saavutettavia ja laadukkaampia kuin nykyisellä mallilla tuotetut palvelut. Kokeilun piirissä olisivat kaikki kokeiluun valittavien sotekeskusten alueilla asuvat asukkaat ja erityisesti lapsiperheet.

Kokeilun tulosten osana on erittäin tärkeä arvioida asiakkaiden tyytyväisyyttä ja asukkaiden hyvinvointia sekä vaikutusta henkilöstön saatavuuteen ja työhyvinvointiin.

Samanaikaisesti on turvattava, että kokeilu ei heikennä kenenkään mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa hoitoa, hoivaa ja saada päätöksiä esimerkiksi sosiaalipalveluista tai lastensuojelusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *