Toteutuuko Pirkanmaan hyvinvointialueen nykyisessä toiminnassa periaate, ketään ei jätetä? Pirhan tavoite on, että jokainen sosiaali-, terveys- tai pelastuspalveluja tarvitseva saa avun oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Miten nämä periaatteet käytännössä toteutuvat onkin sitten toinen juttu. Tavoitteena on myös, että Pirha on hyvä työpaikka ja työnantaja, joka arvostaa henkilöstöä ja henkilöstö voi vaikuttaa työhönsä.
Kun kuuntelee asiakkaiden ja henkilöstön palautteita, niin niiden mukaan moni on jätetty eikä heitä ole kuunneltu. Palveluja tarvitsevia asiakkaita on jätetty pitkiin jonoihin odottamaan, milloin olisi heidän vuoronsa. Henkilöstöstä suuri osa ei suosittele Pirhaa hyvänä työpaikkana.
Hyvinvointialueen palvelulupauksessa todetaan: ” Pidämme yhdessä huolta kaikkien pirkanmaalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tuemme sinua elämäsi käännekohdissa. Kohtaamme sinut inhimillisesti, ammattimaisesti ja luotettavasti. Työmme perustuu parhaaseen osaamiseen ja tutkittuun tietoon. Olemme sinua varten, elämän vuoksi.” Lupaus on hyvä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että lupauksen täyttämiseen on vielä matkaa. Eikä kaikilla ole aikaa odottaa.
Mikä on strategia? Määritelmän mukaan se on pitkän aikavälin toimintasuunnitelma tai suunnitelma, joka ohjaa toimintaa ja päätöksentekoa haluttujen tulosten saavuttamiseksi. Pirhan strategiassa on neljä kärkiteemaa: 1) tärkeintä on ihminen, 2) yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut, 3) hyvinvoivat työntekijät ja 4) yhdessä yhteentoimiva hyvinvointialue. Tarkemmin näihin voi tutustua oheisesta linkistä, jonka kautta asiat voi myös kuunnella. https://www.pirha.fi/strategia
Jos kärkiteemojen toteutumista tarkastelee asiakas- ja henkilöstökokemuksista käydyn mielipidekeskustelun perusteella, niin Pirhan toiminnassa kärkiteema neljän kaksi ensimmäistä painopistettävä ovat olleet eniten esillä. Niiden mukaan rakennamme taloudellisesti kestävän hyvinvointialueen ja luomme yhdessä hyvinvointialueen toimintakulttuurin ja uuden johtamismallin. Tällä ensimmäisellä, lyhyellä valtuustokaudella talous on kyllä puhuttanut paljon ja moni varmasti miettii, miten kunnat pystyivät sote-palvelut järjestämään, kun hyvinvointialue tuntuu kompastuvan talouteen jo ensimetreillä ja henkilöstönkin työhyvinvointi on heikentynyt eikä omaa työpaikkaa suositella työpaikaksi. Aluevaltuutettuna voi todeta, että vielä on paljon tekemistä ja johtamiskulttuurikin on jäänyt kehittymättä eikä palvelujen parantumisesta ole kovinkaan paljon havaintoja. Palveluihin jonottamisessa alamme olla harjaantuneita, mutta se ei terveyttä ja hyvinvointia edistä.
Toivon ja uskallan jopa vaatia, että tärkeimmäksi pitää asettaa ihminen. Ihminen, joka tarvitsee palveluja ja ihminen, joka on Pirhassa töissä. Ketään ei jätetä – ja meidän on onnistuttava. Palvelulupaus on pidettävä.
Tuula Petäkoski-Hult
aluevaltuutettu, konserni- ja toimitilajaoston jäsen, hoito- ja hoivaeettisen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Lempäälän-Vesilahden Sanomissa kesäkuussa 2024
#ketaaneijateta, #ketääneijätetä, #onnistummeko