Kunta- ja aluevaalit – toiveena innostus ja kiinnostus

Ensimmäistä kertaa äänestäjät voivat äänestää yhtä aikaa kunta- ja aluevaaleissa. Innostuksen ja kiinnostuksen näitä vaaleja kohtaan toivotaan kasvavan korkeaksi. Vaaleissa ratkaistaan kehityksen suuntaviivat ja palvelujen toteutustavat vuosiksi eteenpäin. Asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa ovat todelliset, vaikka usein kuulee sanottavan, että ei yksi ääni mitään merkitse. Kyllä merkitsee ja paljon. Yhdellä äänellä voidaan ratkaista jopa se, että tulee henkilö valituksi kunta- tai aluevaltuuston varsinaiseksi jäseneksi vai jääkö hän varajäseneksi.

Kuntavaaleissa ratkaistaan kunnanvaltuuston jäsenten lisäksi puolueiden kannatus, tulevien lautakuntien ja kunnanhallituksen kokoonpano puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrän suhteessa. Aikaisemmin kuntavaalien keskeiset asiat olivat sosiaali- ja terveys- sekä koulutuspalvelut, rakentaminen ja yritysten toimintaedellytysten kehittäminen. Vuoden 2021 vaalit olivat viimeiset, joissa ehdokkaat kertoivat tavoitteensa sosiaali- ja terveyspalveluista. Silloin alkaneen valtuustokauden aikana sote-palvelut siirtyivät maakunnan kokoiselle Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Pelastustoimi oli jo maakunnan kokoisena Tampereen kaupungin järjestämänä isäntäkuntamallilla, mutta sote-uudistuksen myötä pelastustoimesta tuli osa hyvinvointialueen toimintaa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan, vaaleissa on kysymys isoista asioista ja arvoista, joilla päätöksiä asukkaiden hyväksi tehdään. Pidämmekö edelleen huolta ihmisistä, jotka eivät pysty omasta puolestaan puhumaan ja toimimaan? Tarjoammeko yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset palvelut jokaiselle Pirkanmaan asukkaalle ja myös heille, jotka eivät ole syntyperäisiä suomalaisia tai Suomen kansalaisuuden saaneita? Kysymys on myös ensihoidosta, palo- ja pelastustoimesta. Ehtiikö ambulanssi sinne, missä sitä tarvitaan. Kuinka lääkärihelikopteri ja ensihoito toimii? Kokevatko palveluja tarvitsevat vanhukset turvallisuutta, saavat ihmiset ajoissa apua mielenterveyden järkkyessä? Millaiset ovat jonot ja odotusajat? Näihin kaikkiin kysymyksiin aluevaltuutetut sekä PIrhan henkilöstö vastaavat omissa tehtävissään.

Uskon, että jokaisen luottamushenkilö tavoittelee tehtävässä parasta mahdollista palvelua asukkaille sekä kunnissa että hyvinvointialueella. Olen valmis tekemään työtä yhteiseksi hyväksi molemmilla tasoilla.