Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustossa sekä kuntien valtuustojen kokouksissa käytetään usein sanoja, jotka eivät ole tuttuja monillekaan uusille valtuuston jäsenille, saati ihmisille, jotka ensimmäistä kertaa hakeutuvat uusiin sote-palveluihin. Usein tuntemattomia ovat esimerkiksi sellaisten sanojen sisällöt kuin hoito, hoiva ja määrärahasidonnainen.
Sanojen merkitys ja niiden tarkoitus avautuvat kyllä vähitellen, kun niiden kanssa joutuu tekemisiin. MUTTA tarvitseeko meidän kaikkien tuntea ja tietää, mitä ne tarkoittavat. Usein hoito- ja hoivahenkilöstöstä puhutaan sanalla hoitohenkilöstö, vaikka hoidolla ja hoivalla on erilaiset sisällöt ja erilaisuutta on myös koulutuksessa.
Hoidon ja hoivan eroa voidaan kuvata tarkemmin vaikkapa sanojen hoitotahto ja hoivatahto avulla. Hoitotahto tehdään ensisijaisesti sairaanhoitoon ja terveydentilaasi koskevia päätöksiä ja palveluja varten. Hoivatahdolla ihmiset kertovat, miten toivovat arkensa sujuvan, kun tarvitsevat muiden apua eikä päätettävänä ole sairaanhoitoon liittyviä asioita. Hoivatahdolla voin ilmaista vaikkapa sen, millaista musiikkia haluan kuunnella tai millaisia elokuvia katsella tai millaista ruokaa tahdon nauttia. Sekä hoidossa että hoivassa meille kaikille on tärkeätä laatu ja tasa-arvoinen kohtelu terveydentilasta ja voimavaroista huolimatta.
Määrärahasidonnaisuuteen törmäsin ensimmäisiä kertoja vuosia sitten, kun kirjoitin fysioterapiaa ja liikkumisen apuvälineitä tarvitsevalle asiakkaalleni lausunnon uuden pyörätuolin saamiseksi. Lausunto meni mallisuosituksineen henkilölle, joka silloisessa Lempäälän-Vesilahden terveyskeskuksessa vastasi apuvälineiden hankinnasta ja apuvälineisiin varatuista rahoista eli talousarvion apuvälinemäärärahoista. Vastaus asiakkaalle oli kielteinen ja perusteluna oli, että määrärahat ovat loppuneet ja tarjolla olisi erilainen pyörätuoli, joka on halvempi.
Apuvälinehankinnat eivät kuitenkaan olleet määrärahan riittävyyteen sidottuja, vaan apuväline oli lain mukaan kustannettava, vaikka rahamäärä olisi ylittynyt. Vastauksesta kävi myös ilmi, että asian käsittelijä ei ollut ymmärtänyt, miksi juuri tietyn mallinen pyörätuoli oli tarpeen. Asiakas tarvitsi vammansa laadun vuoksi liikkumisvälineen, jossa on isot pyörät edessä ja pienet takana eikä päinvastoin. Päätöksestä valitettiin ja asiakas sai tarvitsemansa apuvälineen.
Me hyvinvointialueen päättäjät puhumme usein kieltä, joka on tuttua sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ammattilaisille ja meille itselle, mutta ei esimerkiksi lapsille, nuorille tai vanhuksille. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota oman puheensa sanoihin ja käsitteisiin. Tarkoitus on kuitenkin yleisissä tilaisuuksissa ja tilanteissa keskustella siten, että ihmiset ymmärtävät, mistä puhutaan ja mitä tarkoitetaan. Me politiikan konkarit voimme keskenämmekin puhua niin, että emme ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa ja tämä voi johtaa väärinkäsityksiin. Siksi onkin hyvä kysyä, että mitä tarkoitat? En ymmärtänyt.
Tärkeintä hyvinvointialueen toiminnassa ei ole päättäjän käyttämät sanat, joilla kuvailemme eri palveluita, joita alueen asukkaat arjessaan tarvitsevat. Tärkeintä on se, että kaikki asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nopeasti ja turvallisesti riippumatta iästä, asuinpaikasta, koulutuksesta tai taloudellisesta asemasta. Palvelujen piiriin on tarvittaessa päästävä myös muulla tavalla kuin etsimällä itse tietoa nettisivustoilta.
Nopea apu ja neuvonta ovat Pirkanmaallakin tärkeitä tuhansille ihmisille, joilla ei ole digitaalisia taitoja tai tietokonetta kotonaan. Muistisairailla ja esimerkiksi kehitysvammaisilla ihmisillä on silti monia arkielämän taitoja, vaikka he eivät olisikaan taitavia nettipalveluiden käyttäjiä. Heidän toiminta- ja oppimiskykyään ja taitoja hallita omaa elämäänsä tulee tukea eikä väheksyä ja tukahduttaa.
Puhumalla ja keskustelemalla ymmärrämme toisiamme.
Julkaistu 2.11.2022 Lempäälän-Vesilahden Sanomissa
Tuula Petäkoski-Hult, Aluevaltuutettu, konserni- ja toimitilajaoston jäsen