Kesäkuun 2. päivänä tiedämme hallituksen muodostaja Petteri Orpon vetämistä neljän puolueen neuvotteluista varmasti enemmän kuin nyt. Hallitusneuvotteluissa on monta tärkeää asiaa, jotka kytkeytyvät monin tavoin hyvinvointialueiden tuleviin vuosiin. Näitä ovat muun muassa hyvinvointialueiden rahoitus, henkilöstömitoitus ja työperäinen maahanmuutto. Säätytalolla on ollut kuultavana edustajia useammalta hyvinvointialueelta.
Helsingin Sanoma uutisoi jo toukokuun alkupuolella, että Säätytalolla käydyissä neuvotteluissa yritetään löytää ainakin miljardin säästöt sote-menoista ja tavoiteaikataulu olisi vuoteen 2027 mennessä eli hallituskauden aikana. Vielä ei ole tietoa, miten niiden halutaan kohdentuvan. Pirkanmaan hyvinvointijohtaja Marina Erhola on ollut yksi kuultavaksi kutsutuista. HS:n mukaan hän on kehottanut tulevaa hallitusta arvioimaan uudelleen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia sekä ”aiemmin päätettyjä mitoituksia”. Lisäksi Erhola on toivonut, että sote-alalle saataisiin nopeasti lisää ulkomaista työvoimaa. Toiveen mitoituksen muuttamisesta on esittänyt useampikin hyvinvointialueen johtaja.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työvoimapula johtaa siihen, että kesällä monissa palveluissa on rajattu saatavuus, koska lomasijaisia ei saada riittävästi, kun vakituisiakaan ei ole riittävästi. Välttämättömät palvelut saadaan kuitenkin tuotettua tai järjestettyä.
Henkilöstömitoituksella ei mielestäni kuitenkaan ratkaista työvoimatarvetta, joka on akuutti jo nyt, vaikka mitoituksen kiristys tulee voimaan vasta loppuvuodesta. Meillä on myös palveluasumisen paikkoja, joissa mitoitus oli ennen sote-uudistuksen voimaan tuloa jo lähellä tuota mitoitustavoitetta. Keskusteluun pitäisi nostaa myös ne asiat, joilla vanhusten asumispalveluihin saadaan lisättyä laadukasta sisältöä, jota esimerkiksi liikunta- ja kulttuurikokemukset tuovat. Nämä lisäävät mielen hyvinvointia, jota me kaikki tarvitsemme sairauksistamme ja palvelutarpeistamme huolimatta. Vanhukset kaipaavat arkeensa myös juttukavereita, kuten me kaikki, ja siksi yhteiset ruokailut ovat tärkeitä kohtaamisen kokemuksia. Näistä ei pidä karsia.
Suomessa ja Pirkanmaalla on useilla toimialoilla pulaa työntekijöistä, johon yhtenä ratkaisuna on esitetty ulkomaisen työvoiman maahan muuttoa, koska koulutuspaikkoja lisäämällä pula helpottuu kovin hitaasti ja kilpailu tekijöistä kiristyy koko ajan. Työvoimapulaan on vastattava ja uusia ratkaisuja on etsittävä ja löydettävä. Hyödynnetään myös teknisiä ratkaisuja (digitaalisia palveluja) silloin, kun niistä on oikeasti apua. Huomattava on kuitenkin, että ne eivät sovellu jokaiseen hetkeen eikä jokaiselle ihmiselle.
Toivotan kaikille hallitusneuvotteluihin osallistuville ja niihin vaikuttaville jaksamista, viisautta, harkintakykyä, innovatiivisuutta ja Suomessa asuvien hyvinvoinnin turvaamista.
Kolumni julkaistu 31.5.2023 LVS:ssa