Omaishoidon tuki on saajilleen tärkeä

Lempäälässä on viime päivinä keskusteltu paljon omaishoidon tuen määrärahan riittävyydestä kunnan talousarviossa.  Vilkas keskustelu on hyvä asia. Esillä on vahvasti ollut rahan riittävyys etenkin vammaisten lasten vanhempien näkökulmasta. Lempäälässä ja muissakin kunnissa määrärahaa omaishoidon tuen maksamiseksi varataan sekä vanhus- että vammaispalvelujen budjettiin. Kunnanvaltuuston viime marraskuussa hyväksymään talousarvioon vuodelle 2021 varattiin määrärahaa yli 65-vuotiaiden omaishoidon tukeen 70:lle omaishoitajalle ja vammaispalveluiden puolella varauduttiin maksamaan omaishoidon tukea samalle määrälle omaishoitajia.

Nämä luvut ovat olleet hienoisessa nousussa, koska hakijoidenkin määrä on kasvanut sekä vanhus- että vammaispalvelujen puolella. Vuonna 2020 vanhuspuolella määräraha varattiin 68:lle omaishoitajalle ja vammaispalveluiden puolella luku oli 70. Vuonna 2019 vammaispalveluissa luku oli 59 kpl.

Omaishoidon tuen jakamiseksi kunnissa päätetään kriteerit, joiden perusteella tukea myönnetään. Nyt Lempäälässä on käynyt niin, että kriteerit täyttäviä hakijoita on enemmän kuin määrärahaa on varattu. Taustalla on osittain kunnan asukasmäärän voimakas kasvu, koska samanaikaisesti kasvaa omaishoidon tuen tarve sekä vanhus- että vammaispalveluissa. Tästä syystä on välttämätöntä arvioida määrärahan riittävyys loppuvuoden 2021 osalta ja nostaa määrärahan taso riittävän korkeaksi, jotta kriteerit täyttäville hakijoille voidaan tehdä myönteiset päätökset.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoitamista perheen jäsenen (omainen) tai muun läheisen henkilön avulla. Lisäksi todetaan, että omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka sisältää hoidettavalle annettavat tarvittavat palvelut sekä hoitajalle maksettavan hoitopalkkion, omaishoitajan vapaat ja omaishoitoa tukevat palvelut. Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen sosiaalipalvelu, jota kunta järjestää varaamiensa määrärahojen puitteissa.

On hyvä muistaa, että omaishoidon tuen turvin läheistään hoitava perheenjäsen tai vanhempi tekee yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti merkittävää työtä.  Moni vanhus olisi kunnan järjestämien asumispalveluiden käyttäjä, jos ei voisi asua omassa kodissaan omaishoitajan tukemana ja auttamana. Monelle vammaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää, että hoitoa ja hoivaa antaa oma vanhempi, joka parhaiten tuntee lapsensa tarpeet ja osaa tukea häntä omassa kasvussaan eteenpäin.