Joukkoliikenneyhteydet Lempäälän valtti

Lempäälää halkoo koko kunnan alueella useampi joukkoliikenteellekin tarkoitettu väylä. Lempäälästä Tampereelle kulkeva Tampereentie, Valkeakoskelta Tampereelle kulkeva 130tie ja Suomen päärata, joka halkoo Lempäälän keskustan. Moottoritietä käyttävät myös joukkoliikennevälineet eli bussit. Kun historiassa mennään riittävän kauas, niin vesiliikennekin on ollut merkittävässä roolissa ihmisten ja tavaroiden kuljettamisessa. Tukin uittoa Lempäälän kanavassa monet ikäihmiset muistelevat vieläkin. Vesibussiliikenne on viime vuosina vähentynyt merkittävästi.

Hyvät tiet ja hyväkuntoiset raiteet ovat Lempäälälle tärkeitä. Toivomuksena on, että kolmas raidepari saadaan rakennettua koko Toijala-Tampere välille, niin lähijunaliikenne voi entisestään kasvaa. Siitä on sitten hyvä yhteys Tampereen ratikka ja bussiliikenteeseen. Bussipysäkkejä on riittävästi, mutta junaliikenteen seisakkeet ja pysähtymispaikat odottavat vielä rakentumistaan. Moisio, Kuljun ja Sääksjärven seisakkeet ovat olleet toiveissa. Jotta nämä toteutuvat, niin tarvitaan riittävästi asukkaita ja junien käyttäjiä. Tästä syystä on tärkeä miettiä, mihin kaavoitetaan uusia asuntoalueita sekä yritysalueita. Kaavoituksen yhteensovittaminen kulkumuotojen kanssa on tärkeää. Liityntäpysäköinti on myös otettava huomioon. Lempäälän sisäinen liikenne palvelubusseineen vaatii myös kehittämistä ja uutta pohdintaa. Vaihtoehtoja kehittämisen painopisteiksi on useita. Meidän tulee valita niistä parhaimmat yhdessä asukkaiden ja yrittäjien kanssa.

Aamiainen, aamiainen, aamiainen

Kesärannassa on asunut useita pääministereitä, jotka ovat nauttineet Kesärannassa asumisen yhteydessä aamiaisedusta. Asia nostettiin keskusteluun vasta nuoren naisen tultua Suomen pääministeriksi, vaikka kyseessä on jo reilut 10 vuotta voimassa ollut käytäntö. Iltalehti halusi tarkoituksellisesti osoittaa sormella nykyistä pääministeriä, vaikka asia olisi voitu nostaa esille vaikkapa Juha Sipilän ollessa pääministeri. Olisi ollut reilua mainita kaikki heidät, jotka pääministereinä ovat tätä etua saaneet ja käyttäneet.

Valtioneuvoston kanslian perusteluita käytännölle ei ole nostettu esille ilman viittausta nykyiseen pääministeriin. Sekin on mielenkiintoista, että käytännöstä ei ole aikaisemmin pyydetty verottajan näkökulmaa.

Pääministerin tehtävä on 24/7 työtä, josta ei niin vain poiketa ruokaostoksilla läheisessä marketissa. Puolisonkaan ei voi olettaa olevan perheen ainoa kaupassakävijä. Pääministeri voi olla perheetön, jolloin kauppa-asiointi työkiireiden keskellä ei ole aivan yksinkertaista. Suomessa ministerien palkat eivät ole huippuluokkaa, joten oman palvelushenkilöstön palkkaaminen omista varoista on mahdotonta ilman reilua kulukorvausta tai palkkatason nostoa. Itse tehdyt kaupassakäynnit ovat nykyisin Suomessakin turvallisuusriski, jota pääministerin ei tule ottaa. Toki häntä seuraavat aina turvamiehet, mutta turvallisuusriski on siitä huolimatta olemassa.

Suoraselkäisenä naisena pääministeri Sanna Marin on ilmoittanut maksavansa aamiaskustannukset itse, mutta tämän olisivat voineet tehdä jo aikaisemmin etua käyttäneet pääministeritkin.

Suurin ongelma taitaakin olla se, että kyseessä on nuori nainen, joka on sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja pääministeri. Ainakin mediaviestinnän perusteella näinkin voi päätellä. Kuntavaalien läheisyys on tietoisesti valittu asian esille tuomisen ajankohdaksi. Aikaahan tähän uutisointiin on ollut niin kauan kuin aamiaiskäytäntö on ollut olemassa.

Matonpesupaikat lisäävät yhteisöllisyyttä

Kesän ensimmäinen matto pestynä.

Lempäälässä on kahdeksan matonpesupaikkaa. Niitä on nauhataajaman keskeisillä paikoilla Lempäälässä ja Sääksjärvellä, joihin on kohtuullisen helppo pääsy. Kuljun asuinalueelta matonpesupaikkaa ei kuitenkaan enää löydy. Sulkeminen aikaisemmalta paikalta oli perusteltua, mutta uutta paikkaa ei ole vielä rakennettu tai avattu. Suunnitelmissa se toivottavasti on. Kunnassa on ollut esteettömyys ja saavutettavuus esillä useammassa puheenvuorossa ja selvityksessä viimeisen puolen vuoden aikana. Tosin sitä aikaisemminkin, mutta olisiko nyt aika ottaa tämä näkökulma huomioon myös mattojen pesupaikkojen rakentamisessa ja peruskorjauksissa, kun niiden aika tulee. Rakentamiseen tulee hiukan lisäkustannuksia, mutta sillä saavutettaisiin se etu, että pyörätuolia käyttäväkin pystyisi nauttimaan maton pesun riemusta ja pesupaikalla käytävistä keskusteluista. Monet isät ja äidit ovat liikkeellä mattorannassa lasten kanssa ja lapsetkin haluavat välillä pestä mattoa, joten matalammalla oleva allas sopisi myös heille. Kuljuun voisi tällaisen pesupaikan rakentaa vaikka Rantalan saunan maisemiin tai muuhun sopivaan paikkaan Moisionjoen yläjuoksulle Ruotasjärven maisemiin.

Elämää ja kuntoutumista koronan jälkeen

Koronapandemian jälkeen jokaisessa maapallon kolkassa on koronasta ja koronarajoiuksista kuntoutuvia ihmisiä. Sairaudesta toipuminen on monilla, mutta ei kaikilla, pitkäaikaista kuntoutumista vaativaa. Myös koronarajoitukset ovat aiheuttaneet ihmisille fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haasteita. Näistä kuntoutuminen ja palaaminen tavalliseen arkeen vaatii kymmeniltä, sadoilta ja tuhansilta, jopa miljoonilta ihmisiltä suuria ponnisteluja. Vanhusten ja ikäihmisten toimintakyky on romahtanut merkittävästi, yksinäisyyden tunne kasvanut ja sosiaalinen verkosto kaventunut. Työikäisten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat kasvaneet ja joiltakin on kadonnut myös usko tulevaisuuteen.

Edellä mainitut asiat ovat vakavia ja niiden korjaamiseksi tarvitaan kunnollinen suunnitelma ja toimenpiteet, joiden toteuttamiseen tarvitaan riittävät resurssit. Enää ei riitä keskusteluksi se, miten koronasta ja sen vuoksi tehdyistä rajoituksista tullaan ulos, vaan keskusteluun on otettava, miten korjaamme koronan jäljet ja palautamme ihmisten toimintakyvyn kaikilta osiltaan. Tärkeää on kiinnittää huomiota myös taloudellisen ja sosiaalisen toimintakyvyn palautumiseen terveyden ja hyvinvoinnin rinnalla.

Kuntien on otettava tässä koppia, koska kuntapalvelut ovat lähellä asukkaita ja yrityksiä. Kunnallinen kuntoutussuunnitelma koronasta selviämiseksi on välttämätön ja sen suunnittelun tulee alkaa heti, jos ei ole vielä alkanut. Rahoituksessa tarvitaan mukana valtion laajoja hartioita. Tässä työssä voidaan erittäin hyvin hyödyntää myös järjestöjen osaamista.

Kirjasto kirjastoautoineen on tärkeä palvelija

Hei, nähdäänkö laikussa koulun jälkeen? Mitä sä tänään lainasit? En lainannut mitään, kävin hengaamassa kaverin kanssa musanurkassa. Mun kirjat on nyt vähän myöhässä. ”Sehän on vaan positiivista, kun Waltarin Sinuhe on myöhässä”, sanoi kirjastosetä Rauno Sivonen, kun palautin kirjan viikko eräpäivän jälkeen.

Kirjaston palvelut ovat sellaisia, joita usein muistellaan vielä vuosien jälkeen eikä suhde kirjastoon katkea kaikilla koskaan. Lehtilukusali on monen vakiopaikka. Kirjastot ovat muuttuneet monimediatiloiksi ja niistä voi nykyisin lainata vaikka urheiluvälineitä, ei tosin vielä Lempäälässä, mutta ehkä se toteutuu piankin.

Pidetään huolta Lempäälän hyvästä kirjastoverkostosta. Kirjastopalvelujen vieminen lähelle ihmisiä esimerkiksi kouluille ja kuntakeskustan ulkopuolisille alueille on hyvä palvelu, josta ei tule luopua edes silloin, kun nykyinen auto täytyy vanhuuttaan korjata tai vaihtaa uuteen. Lapseni oli ahkera kirjastoauton käyttäjä, kun kirjastoon oli Ruskea-ahteelta (Moisiossa) pitkä matka yksin kuljettavaksi. Autoyhteistyö on toteutettu yhdessä Valkeakosken kaupungin kanssa. Lempäälän auton käytön tarpeet ovat kasvaneet asukasmäärän kasvun myötä.

Kun kirjastoautoa uudistetaan, niin samalla on hyvä pohtia, mitä muita palveluita auton mukana voisi kulkea. Sote-uudistus on tulossa, mutta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtäviä jää kunnan vastuulle. Kirjastoautossa voisi tarjota esimerkiksi ennaltaehkäisevää terveystietoa, verenpaineen ja painon seurantaa, neuvontapalveluja useammastakin aihepiiristä. Asukkaille voisi tehdä kyselyn, millainen heidän mielestään olisi kiinnostava monipalveluauto, jossa kirjastotoiminta olisi kuitenkin se pääasia.

Huomenta kaikille

Nyt on aika uudistua, panostaa huomisen Lempäälään ja rakentaa kaikille turvallinen, hyvin palveleva kunta. Ennen kuin kuntavaalien aika koittaa, teen uudistusta myös kotisivuilleni. Sivusto on nyt vielä hyvin tyhjä, mutta pikkuhiljaa laitamme sitä kuntoon, palaathan siis uudestaan hieman myöhemmin.

Oikein hyvää helmikuuta kaikille.